Annilanranta on Mikkelin kaupungilta vuokrattu alue Annilanselän rannalla noin 4 kilometriä kaupungista etelään. Annilassa on Laituri, betoninen luiska sekä varastokoppi.
Toukokuun 2002 puolivälistä lähtien on Annilanrannan ajotie ollut suljettu lukittavalla portilla. Portin saa auki MPS:n tukikohtien avaimella sekä venepaikanhaltijoille jaettavalla erillisellä avaimella. Ranta on avoin myös seuran ulkopuolisille ja kävellen tai polkupyörällä rantaan pääsee aivan kuten ennenkin.
Kesällä 2003 Annilaan rakennettiin talkootöinä uusi varastokoppi seuran purjejollien ja niiden varusteiden säilytykseen. Vanha valkoinen varastokoppi pidetään seuran jäsenten omien purjehdusvarusteiden säilytystilana. MPS:n Purjehdusjaosto kehittää Annilaa yhdessä seuran hallituksen kanssa.
Annilanrannan osoite on Porrassalmentie 12.